Etsitkö töitä? -projekti utopioiden äärellä
Etsitkö töitä? -projekti onnistuu tekemään sen, mitä taidehankkeet eivät yleensä samaan aikaan tee: projekti saavuttaa tuhansia ihmisiä, mutta kyseenalaistaa vallitsevan normin. Tässä haastattelussa projektin tekijät, teatteriohjaaja Lauri Antti Mattila ja elokuvaohjaaja Juhani Haukka, kertovat tarkemmin työnsä taustoista.
Nella Tukiainen piirtää. Kuva: Juhani Haukka.
Projektin työnhakuilmoitus keräsi yli 2500 työhakemusta, jossa hakija sai itse määritellä, millaista työtä haluaa tehdä. Paljon ehdotettiin taidetöitä, useampi halusi pyhiinvaeltaa, eräs halusi raivata pellon Kutturan kylään. Yksi halusi virittää mopoa, toinen rakentaa auton. Vain yhdessä hakemuksessa haettiin ”työtä kuin työtä”. Kaksikko luki kaikki työhakemukset, mutta suurin osa työntekijöistä arvottiin. Yhteensä projektissa pääsee työskentelemään seitsemän ihmistä kahden kuukauden ajan. Työt dokumentoidaan ja niistä koostetaan näyttely Työväenmuseo Werstaalle, Tampereelle.
Miksi halusitte tehdä teoksen?
Projekti sai alkunsa kaksikon aikaisemmasta yhteisestä hankkeesta. He olivat pesemässä autoa Roihupellossa, kun silmiin sattui johonkin liikennemerkkiin kiinnitetty kyltti, jossa luki ”Etsitkö töitä?”.
”Siitä lähti valtavan kiinnostava keskustelu siitä, mitä se voi tarkoittaa, jos näkökulmaa hieman vaihtaa. Lähdimme visioimaan, mitä tapahtuisi, jos valmiin työn sijaan hakija pääsisikin vastaamaan lomakkeeseen, jossa hän saisi tarkemmin määritellä, millaista työtä haluaa tehdä”, kertoo Haukka.
”Halusimme tutkia työn ja taiteen mahdollisuuksia jälkifossiilisen jälleenrakennuksen aikakautena”, kiteyttää Lauri.
Minkälaisia haasteita olette kohdanneet?
”Melkein jokainen vaihe vei enemmän aikaa kuin etukäteen oli ajatellut. Valintaprosessi meni uusiksi, koska Lauri sairastui. Myös ihmisten motivaation miettiminen hakemuksia lukiessa oli haastavaa, kun halusi pysyä rehellisenä sille, että kyseessä todella olisi työ, johon muuten ei olisi mahdollisuutta. Tietenkin myös korona vaikeutti yhteisten tapaamisten järjestämistä. Mutta tämä on myös sellaista ajatustyötä, jota voisi hioa loputtomiin”, toteaa Haukka.
”Työnhakuilmoituksen levittäminen mahdollisimman laajalle ja eri ikäryhmiin oli myös haastavaa. Erityisesti lapsia ja senioreita oli vaikea tavoittaa, koska he eivät ole työnhakuilmoitusten kohderyhmää. Myös muut kuin kantasuomalaiset olivat haaste, koska he saattavat tulla niin erilaisesta todellisuudesta kuin missä me olemme täällä. Paras innovaatio ilmoituksen levittämisessä olivat Facebookin erilaiset kuntien tai kylien omat ryhmät ja isompien kaupunkien kaupunginosaryhmät. Myös niitä fyysisiä kylttejä levitettiin joka puolelle. Lopulta saimme hakemuksia aika laajasti koko Suomesta ja myös eri ikäryhmistä”, kertoo Mattila.
Työryhmää koolla Kuusiluodolla, Helsingissä. Kuva: Juhani Haukka.
Mitä taiteellisesti uutta on löytynyt?
”Tämä prosessi on antanut aikaa miettiä, miten esitys esiintyy kokijalle, kun se ei tapahdu teatterisalissa. Miten esitys kutsuu ja viekoittelee tai miten se puhuu maailmalle poeettisella tavalla? Kun ihmisiä kohtaa muualla kuin teatterissa, he ovat läsnä myös eri herkkyydellä kuin katsomossa. Miten ottaa huomioon tämä?” pohtii Mattila.
”Koko tämä hankkeen muoto on avannut itselleni uusia väyliä ajatella taidetta. On ollut hienoa todistaa, että prosessi voi olla niin avoin, mutta tarkka samaan aikaan”, sanoo Haukka.
Mitä teoksesta jää jäljelle?
”Teoksella voi olla yllättävän pitkäkestoinen vaikutus ja se voi jopa muuttaa monen elämää. Työhakemukset menevät Tampereen yliopistoon aineistopankkiin, joten ne jatkavat elämäänsä siellä. Projektista tehdään myös dokumentaarinen elokuva ja kirja sekä järjestetään kokeellinen TE-toimisto, joka toimii kollektiivisen unelmoinnin tilana. Emme voi täysin tietää, mihin kaikkeen teoksellamme vaikutamme. Itse pidän siitä ajatuksesta, että taide voi olla transformatiivista”, toteaa Mattila.
”Minulle työparina työskentely on osoittautunut hedelmälliseksi ja sitä haluan jatkaa”, sanoo Haukka.
”Haluan ehdottomasti jatkaa sen miettimistä, miten esitys esiintyy. Ettei tekijänä pelkäisi outoutta tai vierautta. Ja voisiko teos olla keskiössä ennemmin kuin taiteilija? Olen ymmärtänyt, että mikä tahansa fasilitoitu tapahtuma on aina esitys ja haluaisin viedä tätä ajatusta pidemmälle. Voisiko eläke olla esitys? Tai aika luostarissa?”
Projektin omat nettisivut löytyvät täältä: https://etsitkotoita.org
Työväenmuseo Werstaan näyttely aukeaa 24.9.2021.
Veera Lamberg
Kirjoittaja on Esitystaiteen seuran tuottaja ja tanssitaiteilija.