ESITYSTAITEEN SEURAN EETTISEN TYÖSKENTELYN PERIAATTEET:
Rohkeamman tilan periaatteet

Pyydämme sinua kunnioittamaan rohkeamman tilan periaatteita, kun osallistut tapahtumiimme. Rohkeammat tilat ovat paikkoja, joihin pyrimme luomaan turvalliset ja varmat olosuhteet, jotta voimme työskennellä avoimin mielin, keskinäisen kunnioituksen vallitessa sekä oppien toisiltamme. Käytännössä kyse on vain ystävällisyydestä, suvaitsevaisuudesta ja toisten huomioon ottamisesta.

  • Kunnioita ja tue muita

  • Anna muille aktiivisesti tilaa olla ja puhua

  • Opi muilta. Esitystaiteen seuran toiminta pohjautuu jatkuvalle oppimiselle. Haluamme aktiivisesti kasvaa yhä paremmaksi yhteisöksi. Haastamme työskentelytapojamme. Haluamme luoda tilan, jossa on mahdollisuus ottaa vastuu omasta epätäydellisyydestään, oppia ja kasvaa yhdessä.

  • Älä oleta toisen sukupuolta, taustaa, seksuaalisuutta tai ajattelu- ja toimintakykyä.

  • Älä syrji ketään. Emme suvaitse sitä ihonvärin, taustan, seksuaalisuuden, iän, sukupuolen tai muun henkilön ominaisuuden perusteella.

  • Kunnioita muiden rajoja. Keskustele niistä ennakkoon. Kysy, kun olet epävarma. Ota vastuu omasta toiminnastasi. Ei tarkoittaa ei.

  • Jos kohtaat epäasiallista kohtelua tai syrjintää, uhkaavia tai muilla tavoin ongelmallisia tilanteita, ota yhteyttä

    • Seuran tuottajaan 

      • Sonja Korkman: +358 44 725 77 00, info@esitys.fi

    • Seuran puheenjohtajistoon

      • Puheenjohtaja Juuso-Matias Maijanen: juuso-matias@ihmisteatteri.com

      • Varapuheenjohtaja Henni Kiri: hennikiri@gmail.com

    • Seuran yhdenvertaisuusvastaaviin 

      • Silja Eriksson: silja.eriksson@gmail.com

      • Hanna Kahrola: +358407550387, hanna.kahrola@gmail.com

    • Tapahtumasi turvallisuusvastaavaan.

      • Tiedot löytyvät produktiosopimuksesta tai produktion työturvallisuusohjeesta

Saat viestiisi vastauksen viimeistään kolmen päivän päästä. Mikäli mieluiten kerrot asiastasi puhelimitse henkilölle, jonka puhelinnumero ei ole ylläolevassa listassa, lähetä haluamallesi yhteyshenkilölle puhelinnumerosi sähköpostitse ja tiedon siitä milloin olet tavoitettavissa, niin hän soittaa sinulle heti kun on mahdollista. Kuulemme mielelläsi kaikista kokemuksistasi liittyen Esitystaiteen seurassa työskentelyyn.

***

ETHICAL GUIDELINES FOR WORKING IN LIVE ART SOCIETY:
Braver space policy

In our events, we kindly ask you to agree to uphold these guidelines for braver space. A braver space is a supportive, non-threatening environment that encourages open-mindedness, respect, a willingness to learn from others. It’s about being friendly, inclusive, caring, considerate towards others.

  • Respect and support each other

  • Give space and give others chance to speak

  • Learn from each other. The Live Art Society is committed to learning, so that we can continually grow to be a more considerate community, proactively challenging our ways of living and working together. We want to create a space where it's possible to take responsibility, to learn and to grow together

  • Don’t presume the gender, background, sexuality, physical or mental abilities of others

  • Do not discriminate. We do not tolerate discrimination: racism, ageism, sexism, heterosexism, transphobia, ableism or discrimination based on other personal traits.

  • Respect other people’s boundaries. Always discuss them beforehand. Ask when unsure.
    Take responsibility for your actions. No means no.

  • If you encounter harassment, discrimination, threat or other troubling situations or feelings, contact 

    • The Live Art Society’s Producer (+358 44 725 7700, info@esitys.fi)

    • The Live Art Society’s Chairpersons

      • Chairperson Juuso-Matias Maijanen (juuso-matias@ihmisteatteri.com) 

      • Vice Chairperson Henni Kiri: hennikiri@gmail.com

    • The Live Art Society’s Equality Representative 

      • Silja Eriksson: silja.eriksson@gmail.com

      • Hanna Kahrola: +358407550387, hanna.kahrola@gmail.com

    • The safety person assigned to the event in question. 

We answer emails within three days. If you would prefer to communicate by phone, and the phone number of the person you would like to reach is not on the list above, send your phone number to the person you would like to speak with, let them know when you can be reached and they will contact you as soon as possible. We are happy to receive any feedback. 





 

Previous
Previous

Toimintaperiaatteet

Next
Next

Missio, visio ja strategia